Kuva:Nikkari

Nikkari

Tervetuloa monien toimintojen Nikkariin! Nikkari on paikka, jossa voit osallistua lämminhenkiseen päiväaikaiseen toimintaan.

Nikkari sijaitsee Vaalijalan osaamis- ja tukikeskuksessa Pieksämäellä. Nikkarin tiloihin pääset pyörätuolilla.

Nikkarissa voit työskennellä yksin tai ryhmässä. Jos sinun on vaikea ymmärtää yleiskieltä, ohjaajat käyttävät selkokieltä. He voivat käyttää tukiviittomia, kuvia tai apuvälineitä kommunikaation tukena.

Nikkari on käsillä tekemisestä ja luovasta toiminnasta kiinnostuneiden päivätoimintayksikkö. Voit osallistua puutöiden tekemiseen, sisustustuotteiden valmistamiseen ja huonekalujen kunnostamiseen. Kesäisin voit osallistua puutarhan, kasvihuoneen ja piha-alueiden hoitoon ja samalla nauttia puutarhan tuoksuista ja väreistä, kosketella kasveja ja kokea kesän kaikilla aisteillasi. Puutarhakausi alkaa varhain keväällä siementen istuttamisella. Puutarhakausi loppuu sadonkorjuuseen, jolloin esimerkiksi yrtit kuivataan ja pakataan.

Viikkoomme mahtuu erilaisia yhteisiä toimintoja; esimerkiksi rentoutusta, pelaamista, liikuntaa ja mediaa. Toiminnassamme hyödymme mobiililaitteita ja käytämme paljon niiden toiminnallista sovelluksia. Teemme esimerkiksi kuvakirjoja, valokuvaamme ja teemme pieniä mediaesityksiä. Järjestämme erilaisia toimintaviikkoja ja osallistumme yleisiin tapahtumiin ja kulttuurielämyksiin Pieksämäen kaupungissa sekä Vaalijalan osaamis- ja tukikeskuksessa. Kerran kuussa pidämme tiistai-iltaisin auki Huili-kahviota juhlasalin rakennuksessa.

Nikkarissa huomioidaan jokaisen vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet. Ohjaajat kannustavat sinua kokeilemaan uusia asioita. Voit löytää juuri sinulle sopivan tavan toteuttaa taitojasi. Sinä voit olla mukana suunnittelemassa tehtäviäsi ja tavoitteitasi. Voit kehittää ja arvioida niitä ohjaajien kanssa. On tärkeää, että teet yhteistyötä ohjaajien kanssa. Nautitaan yhdessä elämästä ja osallistutaan monenlaiseen tekemiseen.

Kuvia

Nikkari

Kysy lisää Nikkarin toiminnoista:


Puh. 015 783 1262
nikkari@vaalijala.fi